Parvekkeen maalaamista ja shoppailua (taas)

Ensinnäki anteeks, että postaus kesti näin kauan, mutta kuten aikasemmin sanoin mun elämässä ei oikeestaan tapahdu mitään.

Ja edellisessä postauksessahan puhuin jotain siitä säästökuurista. Well, fuck. Kävin taas tänää shoppailemassa ja täs mä nyt sit esittelen teille sen tuloksia:

onko väärin rakastaa tekokynsiä näin paljon?

Ja vähän muutaki tuli ostettuu mut nää oli kivoimmat :)

Ja sit illaks mul on juustonmakusia riisikakkuja ja tää:

Ja koska ootte niin ihania pikku palleroita, tääsä teille hymyilevä vauvavuohi :3

Ai siel ukkostaa taas?

Mun ajataju on lähtenyt kokonaan, koska ei oo kouluu ja selkeetä rajaa viikonlopun ja viikon välillä, joten sen sijasta, että sanoisin: "Täl viikolla.." Sanonki: mun viimesimmän postauksen jälkeen mulle ei, kuten tavallista, ole tapahtunut yhtikäs mitään. No joo, pari päivää sitte käytii iskän kans melomassa Koskion päästä päähän. Kun me me päästiin toiseen päähän Koskiota, tajuttiin että meitä oli koko ajan seurannu ukkospilvi ja että jouduittais melomaa takasin kaatosateessa. Great. Eihän siin muute mitää, mut tuli pikkasen kylmä ku mul oli päällä pelkästää toppi ja minishortsit.
  Asiasta toiseen, nyt ku mä oon saanu valmiiks Sinkkuelämän kattomisen, mä oon alottanu kattoo The Carrie diaries. And here we go again. Mut onneks siit on vaa yks kausi, ni en sitte ainakaa istu yömyöhään kattomas niitä.
  Sekä tän postauksen innottamana mä oon hiukan nettishoppaillu ja käyttäny (taas) ihan törkeet kasat rahaa. Eikä tässä vielä kaikki. Me käytiin eilen Mikkelissä shoppailemassa. Taitaa taas olla säästökuurin aika :D

May I present you: jäätävät ukkospilvet

Tältä siel näytti ENNEN ku se törkee vesisade alko

Lempi :3

"Otetaa tää kuva sillee et noi ukkospilvet näkyy taustal, ni näyttää miehekkäämmält!"

#swag

This "love" -thing is a motherfucker

Ensinnäkin ihan ensimmäiseksi haluan tehdä hyvin selväksi, että en usko tuhkimotarinoihin tai onnellisiin loppuihin. Ehkä olen vain itsepäinen ja jo toivonsa menettänyt, mutta en usko että meille on joku prinssi uljas tuolla ulkona odottamassa valkoisen oriinsa selässä. Ja jos siellä sellainen onkin, se ei varmasti löydä oman prinsessansa luokse. Kyllä minä rakkauteen uskon. Mutta sehän tässä se ongelma onkin. Elokuvat ja kirjat antavat aivan vääränlaisen käsityksen rakkaudesta. Niissä lähes poikkeuksetta päähenkilöt rakastuvat toisiinsa. Oikeassa maailmassa on luultavasti miljoonia, jotka ovat rakastuneet, mutta eivät ole saaneet vastarakkautta. Nykyajan parisuhteetkin ovat sitä, että kaverisuhteesta on tullut ”friends with benefits”. Eli suomeksi sanoen, kaverista onkin tullut panokaveri.

 Sota-ajalta ja ajalta ennen sitä, on kuvia rakastavaisista dramaattisesti erotettuina ja he ovat tehneet hieman hullujakin asioita päästäkseen rakastettunsa luo vielä viimeisen kerran. Siihen aikaan heidän välillään on voinutkin olla jotain. Nyt jos syttyisi sota, ja rakastavaiset joutuisivat erilleen, se olisi arrivederci edelliselle heilalle ja seuraava kierrokseen kotirintamalta.

  Minua ihmetyttää miten ihmiset sanovat löytäneensä ”sielunkumppaninsa”, etenkin kun he ovat esimerkiksi olleet naapureita pienestä pitäen ja ovat menneet naimisiin, kun ketään muuta ei ole ollut tarjolla. Tai vielä parempaa, he ovat tavanneet työpaikalla. Miten se nimenomainen unelmien prinssi on sattunut juuri siihen kohdalle, eikä ole tarvinnut edes etsiä? Kun huomioon otetaan koko maapallon väkiluku, on melko epätodennäköistä, että se oma sielunkumppani on siinä naapurissa. Ne ihmiset, jotka matkustelevat ja näkevät muitakin ihmisiä kuin ne punaniskajuntit Suomesta, saattavat löytää sen sielunkumppanin. Tosin, koska karma is a bitch, he joutuvat eroon toisistaan juuri sen takia, että ovat eri valtioista.

 Joten johtopäätöksenä, love sucks. Ei mulla muuta.

Ps. Nämä kaikki on mun henkilökohtaisia mielipiteitä ja jos ne ei jotakuta miellytä, I don’t give a fuck.

David Tennant on aina hyvä idea lisätä postaukseen :3

I'll wrap my hands around your neck so tight with love, love

Okei, mun kesäloman eka kunnollinen viikko on sisältäny uimista, auringon ottoa, hikisiä juoksulenkkejä ja treenejä, saunomista, jäätelön syömistä siihen pisteeseen saakka etten enää vaan pysty, kaikki sinkkuelämää-tuotantokaudet läpi (ihan oikeesti, tarviin kohta jotai ammattiapuu), syöny itteni ähkyyn luvattoman monta kertaa ja shoppailua. Mainittakoon myös että olen lukenut myös Da Vinci -koodia, en tosin lopuun saakka, ja mä oon ehdottomasti koukuttunu. Sekä kuunnellu musiikkia niin paljon ja koko ajan et mä alan epäilee et mul menee kuulo ennen ku täytän 20. Ei se mitää, kuunnellaan nyt ku vielä voi. Oon myös melkeen kuollu kuumuuteen ja olinki tossa kolme päivää putkeen pelkät bikinit päällä, koska vaatteiden käyttäminen on liian mainstreamia.

Ja pahoitteluni siitä ettei tähän postaukseen ole kuvia eksynyt, en oo kerenny ottaa yhtään!

Itken itseni kuiviin koska rakastan teitä kaikkia niin paljon

Ei.
En suostu.
No, meni jo. Tänään sain käteen päättötodistuksen Anna Tapiosta ja en siis tosiaan ole vieläkään sisäistäny sitä. Mä en enää koskaan ikinä mee sinne oppilaana. Ikinä.

Ensin muistellaan seiskaa. Eli sitä harmaata aikaa josta en muist amitään muuta ku et pukeuduin ihan hirveen näkösesti. hyi.

Joten hypätään suoraan kasiin. Aluks asuin Roosan ja Tiian kanssa, mutta sitte Tiia oli tyhmä ja lopetti Anna Tapion. Sitte koko meiän asuntolan asumisjärjestystä ruvettii pistää uusiks ja päädyin asumaan Petran ja Roosan kanssa. Voi niitä muistoja ja niitä iltoja :') Anteeks, mä pidän täs välis itkutauon. brb.

Okei jatkuu. Nyt päästään ylivoimasisesti parhaaseen vuoteen koko mun (melkein) 16-vuotisessa elämässä.

YSI

Oikeesti en voi käsittää et tää koko juttu päättyy jo. Ysin eka päivä tuntuu ihan eiliseltä ja seiskan eka päivä viime viikolta. MITEN? Mutta parhaitahetkiä oon kyllä viettäny parhaitten ihmisten kanssa. Mä varmaan sanon tätä ihan liikaa, mutta mä rakastan kaikkia mun Anna Tapion kavereita NIIN paljon, et sattuu ihan perkeleesti päästää ne lähtee ;__; Tätä ei ehkä kaikki ymmärrä, etenkään ne jotka ei Anna Tapioo oo käyny, mutta niist on tullu mun perhe. Kaikki murheet ja  ilot on jaettu niitten kanssa, tehty tyhmiä juttuja, oltu noloja ja kasvettu yhessä. Mä en ehkä oo aina osannu arvostaa niitä hetkiä, mutta niinhän se menee; Onnen tajuaa vasta sitten kun sen menettää. Parin vuoden päästä tää voi tuntua tosi kaukaiselta jutulta (tai sitten ei) mutta mä varmaan itken koko kesäloman. Täs olis viel muutama kuva ysiltä boostaamaan tätä valtavaa itkun määrää:

Ps. Kuolen kohta oikeesti nestehukkaan koska ei kukaan voi itkee näin paljon! ;__;