Tänään onki tosi vakava aihe. Ei oikeesti, mut kumminki. Nyt ku mä oon ollu tän viikon lomalla mä oon tajunnu kui yksin mä oikeesti oon. Onhan mulla kavereita koulussaki ja sillee, mut ketä niist muka oikeesti kiinnostaa mitä mulle kuuluu ku ne sitä kysyy? No joo, onhan se hiukan sellasta small talkia, mihin ei odotetakaa mitään ympäripyöreetä vastausta, mut sit ku ruvetaan puhumaan ihan oikeista asioista, nii ei kyllä sillonkaan näytä ketään kiinnostavan. Silloin jos toinen kertoo jostain ongelmasta, niin silloin erityisesti suomalaisilla on sellanen pakko ruveta kertomaan kuinka paljon kamalampaa itsellä on. Eikö oikeesti koskaan vois vaan asettua toisen asemaan ja vaikka tuntea joskus pahalta toisen puolesta? Tää kuulostaa kauheen masentavalta (ja huomionhakuiselta myös), mutta se että ihmiset ei enää kuuntele on se ongelma, miks kaikki esimerkiks Suomessa on niin masentuneita (joista osa ei edes oikeesti oo masentuneita, lääkärit vaa tuputtanu täytee masennuslääkkeitä). Ja koska mä taidan muutenki olla jotenki hirvee vastarannankiiski valtavirrasta poikkeavine mielipiteineni, jätetään tää vakava puhe tähän :)
Anygays, kuten mainitsin mä oon ollu tän viikon lomalla. Se tuli kyllä ihan tarpeeseen, mutta tos puolesvälissä alko tulee sellanen "herrajumala, mul ei oo mitää velvollisuuksii tehtävänä"- tunne ku ei ollu koulujuttui ja sai olla vaa. Ja sen jälkeen oonki sit ollu kipeenä, vaikkei kuumetta oo ollukaa. Kahteen päivään nieleminen oli ihan toiveajattelua, koska ai saatana. Taisin kyllä jäätelöö syödä sen kahden päivän aikana melko kiitettävästi 0:) Tän viikon aikana oon myös tutustunu animen ihmeelliseen maailmaan ja takasin ei taida olla tulemista. Tää taitaa olla jo fandom #300. Sorry not sorry.
Mä oon myös shoppaillu aika kivasti viime aikoina ja niistä jutuista vois tehdä jonkuntasosen postauksen jossai vaiheessa :)
Oh well, siin tais olla kaikki tällä kertaa, joten seuraavaan kertaan puspus :*
